Olin jo lapsena ylipainoinen. Minulla ei ollut juurikaan kavereita, joten ruoka toi lohtua. Vanhemmat olivat paljon poissa kotoa ja itse taas olin kotihiiri. Äitini on ollut myös pyöreä niin kauan kuin muistan. Isä on normaalivartaloinen. Oma etuni on aina ollut pituuteni, joka on "mahdollistanut" suuremman painon, kuin lyhyemmällä. En ole siis näyttänyt niin lihavalta, kuin olen.
Muistan lapsena ostaneeni kerralla kolme sipsipussia, jotka salaa söin. Olen aina pitänyt myös pullista ja makeasta yleensäkin. Nykyään en oikeastaan enää pidä sipseistä, muutaman voin syödä mutten enää vuosiin koko pussia kerralla. Makea on heikkouteni.
Olen tunnesyöjä ja olen saanut ruoasta lohtua. Usein tulee kuitenkin huono olo syömisen jälkeen tai ainakin huono omatunto, kun taas tuli mässäiltyä. En myöskään pysty lopettamaan syömistä ajoissa, vaikka maku olisi jo mennyt. Usein vain muutama ensimmäinen suupala maistuu hyvältä, mutta jatkan syömistä silti.
Täysi-ikäisyyden tienoolla en ollut kovasti ylipainoinen, ehkä 80 kg. Hiljalleen kiloja kuitenkin kertyi, koska söin hyvin ja juhlin rankasti. Noin 20-vuotiaana sain pudotettua silloisen avomieheni kanssa 25 kg ja painoin huikeat 69 kg. Tavoitteeni oli 65 kg, mutta ihan siihen en päässyt. Silloinkaan en ollut tyytyväinen itseeni. Muistan kokeilleeni lyhyttä mekkoa peilin edessä ennen baari-iltaa. Näytin mielestäni lihavalta. En muista, laitoinko kyseisen mekon silloin päälle. Toisella kertaa olin kuitenkin minihame päällä baarissa ja miehiä pörräsi ympärillä todella paljon. Tuolta ajalta yksi parhaista muistoistani on, kun menin kauppaan ostamaan uusia vaatteita suuriksi jääneiden tilalle. Nappasin mustat, kireät liituraitahousut ja valkoisen pitsipaidan sovituskoppiin ja ne olivat kokoa 38. Ne istuivat täydellisesti ja näytin upealta. Muistan ne vaatteet vieläkin elävästi, vaikka siitä on yli 10 vuotta aikaa.
Hoikalta ajaltani on vain vähän valokuvia, mikä on todella sääli. Näytän upealta niissä vähissä kuvissa, mitä on. En muista tarkalleen, kuinka kauan sain pidettyä tuon n. 70 kg:n painon, mutta erittäin raastavan eron jälkeen syöminen alkoi taas. Surin pieleen mennyttä suhdetta kauan ja oli vaikeaa päästä taas jaloilleen. En lihonut paljoa heti. Kilot ovat kertyneet vuosien varrella.
Vielä nykyisen mieheni tavatessani olin siinä 80-90 kg paikkeilla. Ylipainoa siis toki oli, mutta kannoin sen hyvin eikä se haitannut hirveästi. Mieheni pitää myös ruoasta ja yhdessä kävimme syömässä paljon pikaruokaa. Muistan, kun silloiset paitani alkoivat nousta ylös takaa istuessa, mutta en kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota. Näytän varsin kivalta vielä niiltäkin ajoilta. Mutta sitten tilanne räjähti käsiin, tosin hissukseen ja salakavalasti. Lihoin aina vaan enemmän, samoin mieheni. Ei tosin yhtä paljon.
Nyt noin 15 vuotta myöhemmin ollaan todella pahassa jamassa. En ole juurikaan harrastanut liikuntaa koskaan, mutta ruoka on maittanut. Niinpä olen paisunut valtaviin mittasuhteisiin, viime vuoden sisällä kaikkien aikojen ennätyslukemiin. Olen yli kaksinkertaisesti se tyttö, joka olin parikymppisenä. Ajatus on kamala ja kuvottava. En ole peilikuvassani tyytyväinen oikein mihinkään. Vaatteet käyvät pieneksi, eikä kaupasta tahdo löytyä enää normikokoja. Selkää särkee ja kropassa on ties mitä vikaa.
Olen sairaalloisen lihava. :(
